Markus Leino ihmettelee...

Ota yhteyttä!

Putkiston kunto selviää parhaiten kurkkaamalla sen sisälle 

Talokeskuksen Lahden aluepäällikkö Markus Leino jatkaa kuntotutkimusten ihmettelyä putkistojen parissa: ”On kameraa jos jonkinlaista ja jopa röntgenkuvia otetaan. Kaikista eri putkista saadaan tehtyä tutkimukset ja selvitettyä kunto. Tämähän on kuin kävisi lääkärin vastaanotolla tutkituttamassa itseään…” Ja toden totta, voihan näitä verrata keskenään – rakennukset vaativat samalla tavalla tutkimuksia ja välillä korjaamista, kuten ihmistenkin kohdalla. Putkien kuntoa ja tilaa ei välttämättä näe ulkoa, vaan täytyy päästä tavalla tai toisella kurkkaamaan sisälle.

Lue lisää putkiston kuntotutkimuksista

Kattavat väestönsuojatarkastukset ja tiiveyskokeet tuovat turvallisuutta

Talokeskuksen Lahden aluepäällikkö Markus Leino on ihmeissään siitä, minkälaisia uutisia maailmalta kuuluu ja minkälaisia turvallisuuteen liittyviä ajatuksia ja huolia nämä uutiset saakaan ihmisten mieliin. Huolia ja murheita voitaisiinkin vähentää sillä, että varmistetaan omien tilojen kunto ja jopa ne kauan varastona, yms. olleet tärkeät väestönsuojatilat kaikkine laitteineen ja tarvikkeineen. Eipä tuonne kukaan halua joutua piiloutumaan, eikä toivottavasti näin käykään, mutta hoidetaan kuitenkin perusteellinen tarkastus alta pois ja nukutaan hitusen paremmin yöt huolten hälvetessä vähintäänkin osittain. 

Lue lisää väestönsuojan tarkastuksesta ja tiiveyskokeesta

Energiaremonteilla hyvään huomiseen 

Talokeskuksen Lahden aluepäällikkö Markus Leino hämmästeli taannoin, kuinka sähköautot ja vihreiden arvojen maailma voisi liittyä toisiinsa. Markuksen mukaan samaa arvoajattelua voitaisiin viedä myös vaikkapa taloyhtiöihin ja lähteä yhdessä Talokeskuksen ammattilaisten kanssa miettimään, mitä voitaisiin tehdä juuri Teidän rakennuksen energia-asioiden suhteen, jotta ne saadaan päivitettyä.

Miten saadaan tuettua ekologisuutta, mutta samalla lisättyä energiatehokkuutta ja jopa säästettyä puhdasta rahaa? Energiaremontit, joiden toteutuksessa on monesti mukana esim. maalämpö tai aurinkovoimalat ovat vahvasti mukana tämän päivän ja tulevaisuuden keskusteluissa. Olisiko hetki aikaa jutella aiheesta?
 

Lue lisää energiaremonteista ja energia-avustuksista

Tulevaisuuteen jo tänään? Yksi hyvä keino pysyä ajassa mukana on teettää sähköautojen latauspaikkojen tarvekartoitus jo nyt 

Talokeskuksen Lahden aluepäällikkö Markus Leino hämmästelee sitä, kuinka kovaa vauhtia sähköautot ovat tulleet markkinoille ja porhaltavat tätä vauhtia muiden vaihtoehtojen edelle. Vauhtia voi hidastaa ainoastaan infran puuttuminen, joten latausvalmiuksien rakentamiseen tulisikin varautua taloyhtiöissä ja yrityksissä enenevissä määrin. ”Annetaan omalla panoksella liikennevalojen tai koko maailman vaihtua vihreäksi ja painetaan kaasua. Baana vaatii latausmahdollisuudet ja näiden suhteen kannattaa lähteä liikkeelle latausjärjestelmien tarvekartoituksilla”, toteaa Markus leikkisästi.

Lue lisää sähköautojen latauspisteiden tarvekartoituksesta

 

Talvi on rakennusten lämpökuvausten aikaa 

Talokeskuksen Lahden aluepäällikkö Markus Leino ihmetteli aiemmin, kuinka paljon rahaa voi mennä rakennusten lämmityskustannuksiin. Nyt Markus on hämmentynyt siitä, kuinka kyseiset suuret summat saattavat karata taivaan tuuliin rakennusten lämpövuotojen kautta. Hämmennys vaihtuu riemuksi, kun mieleen muistuu, että lämpövuodot voidaan havaita ennakkoon lämpökuvausten kautta. Sitä paitsi nythän on paras aika teettää lämpökuvauksia, koska ne on hyvä suorittaa viileillä tai jopa kylmillä keleillä! 

Lue lisää Talokeskuksen lämpökuvauksista

Lämmitysjärjestelmän suunnittelulla säästöä myös kuluihin 

Talokeskuksen Lahden aluepäällikkö Markus Leino ihmettelee usein, miten suuria summia rahaa voikaan mennä rakennusten lämmityskustannuksiin. Tähänkin onneksi löytyy apua järjestelmien uusimisesta, mikäli tekniikka on vanhentunutta. Järjestelmien saneeraamisella ja modernisoinnilla saadaan kustannustehokkuutta, mikä näkyy suoraan käyttökustannuksiin kuluvissa euroissa. Homma polkaistaan käyntiin suunnittelutyöllä kokeneiden suunnittelijoiden voimin, eikä aikaakaan, kun rakennuksessa saadaan nauttia lämmöstä ja säästyvistä euroista.  

Lue lisää Talokeskuksen lämmitysjärjestelmän suunnittelusta 

 

 

Linjasaneerauksen suunnitteluvaiheeseen kannattaa panostaa 

Talokeskuksen Lahden aluepäällikkö Markus Leino on usein hämmästellyt sitä, kuinka paljon hyvällä suunnittelulla saadaan säästettyä linjasaneerauksen urakkavaiheessa esiin tulevista lisäkustannuksista. Isoissa putkiremonteissa valtaosa kustannuksista aiheutuu nimenomaan toteutusvaiheen töistä, ja mikäli suunnitteluvaiheessa saadaan urakkahintaa tai lisätöiden arvoa pienennettyä, on suunnittelu maksanut jo moneen kertaan itsensä takaisin.  
- Mitäpä jos suunnittelun hinta ei olisikaan merkittävin arvioitava asia, vaan rinnalle tulisi suunnittelijoiden kokemus ja suunnittelun laatu, jatkaa Markus pohdintaa. 

Lue lisää Talokeskuksen linjasaneerauksista

Julkisivusaneerauksella monta hyötyä 

Talokeskuksen Lahden aluepäällikkö Markus Leino on hämmästynyt siitä, miten julkisivusaneeraukset saavat rakennukset uuteen loistoon. Osaavat suunnittelijat tekevät ensin taikojaan, minkä perusteella toteutetaan työ käytännössä ja tällä tavoin saadaan heikkoon kuntoon aikojen saatossa rapistuneet julkisivut näyttämään siltä kuin rakennus olisi täysin uusi. Sen lisäksi, että toimenpide hivelee esteettisesti silmää, nousee myös kiinteistön ja asuntojen arvo. 

Kuvassa on Asunto Oy Lahden Tuhkimo, jonne Talokeskus on tehnyt julkisivusaneerauksen suunnittelun. Kohteessa on kaksi taloa ja julkisivujen pitäisi valmistua vuoden 2021 loppuun mennessä.

Lue lisää Talokeskuksen julkisivuremonteista

 

Toteutuksen valvonta 

Talokeskuksen Lahden aluepäällikkö Markus Leino hämmästelee sitä, miten rautaisia ammattilaisia valvojista löytyy. Miten nämä ammattilaiset auttavatkaan asiakkaita saamaan heille kuuluvan ja parhaan lopputuloksen vaativissakin työmaakohteissa. Asiakkaiden ei tarvitse itse osata rakennustöihin liittyviä asioita tai vaikka osaisivat, heidän ei tarvitse puuttua niihin, vaan voivat antaa ulkopuolisten ammattilaisten valvoa heidän etujaan ja saavat siten itse keskittyä omiin tärkeisiin asioihinsa. Sitä on valvonta parhaimmillaan! 

 

Lue lisää Talokeskuksen valvonnasta

Kuntoarvio selvittää kiinteistön korjaustarpeet

Talokeskuksen Lahden aluepäällikkö Markus Leino on aina yhtä hämmentynyt siitä, kuinka paljon laadukkaalla kuntoarviolla voidaan säästää rahaa suurista yllätyksellisistä kiinteistökorjauksista. Kiinteistön kunto voi silmämääräisesti näyttää hyvältä, mutta tarkempi tarkastelu, erilaiset mittaukset ja tutkimukset antavat todellisen kuvan kunnosta ja näin voidaan ennakoida asioita ennen kuin ollaan pakon edessä tai pahimmillaan jopa ongelmissa.

 

Lue lisää Talokeskuksen kuntoarviosta ja kuntotutkimuksista

Talokeskuksen Lahden aluepäällikkönä huhtikuussa 2021 aloittanut Markus Leino ei ole voinut kuin ihmetellä, kuinka kokonaisvaltaisia ja laadukkaita palveluita Talokeskus tarjoaa. Markuksen ihmettelyjä ja kummasteluja voit nyt seurata uutiskirjeissämme.

Markuksen lisäksi Lahden toimistolla työskentelee rakennus-, LVI- ja sähköpuolelta lukuisia ammattilaisia, joiden puoleen voit kääntyä kaikissa rakennuksiin liittyvissä kysymyksissä.

Markus Leino
Aluepäällikkö
Lahti
040 717 6543 

 

 

 


Ota yhteyttä!

Markku Hyvärinen 
Asiakkuudet, johtaja
040 543 5758

Kenneth Rubanovitsch
Asiakkuudet, asiakkuuspäällikkö

0400 441 545

etunimi.sukunimi@talokeskus.fi

Tilaa uutiskirje

Saat ajankohtaista tietoa rakentamisen asiantuntijapalveluista.

Klikkaa Ota yhteyttä! -painiketta

Täytä lomake tai lähetä tarjouspyyntösi sähköpostilla tarjoukset@talokeskus.fi

 

Ota yhteyttä!