Kun julkisivuremontti ja korjaustoimenpiteet tehdään ajoissa, ne voidaan tehdä kevyemmin menetelmin eikä rakenteita tarvitse kokonaan uusia. Saneeraussuunnittelun tavoitteena on oikean tasoinen ja kattava suunnitelma kiinteistön ulkovaipan kunnostamiseksi. Hyvällä suunnittelulla vältetäänkin yli- tai alimitoitettu korjaus ja päästään kokonaistaloudellisesti parhaaseen lopputulokseen.
Talokeskuksessa julkisivuremontin suunnittelun lähtökohtana ovat aina rakenteiden kunto ja tilaajan tarpeet. Julkisivuremontti vaatii eri rakennustapojen ja menetelmien kattavaa tuntemusta sekä kokemusta eri aikakausien rakenteista. Talokeskus on ollut mukana sadoissa saneeraushankkeissa ja julkisivukorjaussuunnittelijamme ovat perehtyneet vanhoihin rakenteisiin sekä yksityiskohtien huolelliseen suunnitteluun.
Laajaa julkisivukorjaushanketta edeltää yleensä aina rakenteiden kuntotutkimus sekä suunnittelua valmisteleva hankesuunnitelma. Hyvällä suunnittelulla ja urakan kilpailuttamisella saadaan urakkatarjouksista keskenään vertailukelpoisia, mikä helpottaa tilaajan päätöksentekoa.
Kokenut suunnittelija pystyy jo suunnitteluvaiheen ratkaisuilla vähentämään työnaikaisia riskejä sekä lisä- ja muutostöiden määrää. Lisäksi suunnittelija seuraa ja varmistaa suunnitelmien toteutuksen myös korjaustyön aikana.
Julkisivuremontin yhteydessä on mahdollista tehdä useita muita rakenteellisia korjauksia, kuten kiinteistön parvekkeiden, ikkunoiden ja vesikaton korjaus tai salaojien sekä piha-alueiden kunnostus ja uudelleenjärjestelyt.
Yleensä julkisivuremontti ajoittuu 30–40 vuoden ikäiseen kiinteistöön ja varsinkin laajempi julkisivusaneeraus tulisi olla tehtynä noin 10 vuotta ennen putkiremonttia. Näin osakkaille jää riittävästi aikaa lainanmaksuun ja mahdollisen putkiremonttirahaston kartuttamiseen.
Julkisivuremontin toteutuksen ja päätöksenteon kannalta on hyvä suunnitella ja kilpailuttaa julkisivukorjausurakka hyvissä ajoin, jotta töihin päästään heti keväällä. Julkisivuremontti on iso investointi ja se vaikuttaa asukkaiden arkeen myös korjaustyön aikana.
Hyvin suunnitellun lopputuloksen varmistaminen edellyttää aina myös asiantuntevaa korjaustyön toteuttajaa ja tarkkaa valvontaa. Talokeskuksen valvojat ja suunnittelijat ovat aktiivisesti mukana julkisivuremontin toteutuksessa osakkaiden, asukkaiden ja kaikkien julkisivuremonttiin osallistuvien kanssa.
Jokaisella talolla on ollut alkuperäinen suunnittelija, jolla on ollut tietty ajatus rakennuksesta, sen tyylistä, rakenteista ja värimaailmasta. Talokeskuksen arkkitehti Jari Pantzarin mukaan juuri näiden asioiden tarkka huomioiminen takaa korjausrakentamishankkeen onnistumisen.
Katajanokan Kasinon julkisivuremontti on hyvä esimerkki siitä, miten suuri rooli hankesuunnittelulla on vaativassa projektissa. Ja silloin kun käsissä on rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä arvokohde, laaja osaaminen korostuu.
Julkisivuremontti on yksi taloyhtiön yleisimmistä remonteista, mutta milloin se on ajankohtaista? Entä mitä remonttiin kuuluu ja vaatiko hanke aina kuntotutkimuksen. Katso video ja tiedät.