Ota yhteyttä!

As Oy Meritähdelle laadittiin hankesuunnitelma energiatehokkuudesta

korjausrakentaminen, Taloyhtiö, Talokeskus, Energiaremontti

Helsingissä sijaitsevassa As Oy Lauttasaaren Meritähdessä tehtiin vuonna 2019 hankesuunnitelma energiatehokkuuden parantamisesta. Hankesuunnitelmassa tarkasteltiin neljää eri vaihtoehtoa, joihin Talokeskus on laatinut laskelmat. Taloyhtiössä on kaikkiaan kolme pistetaloa ja yksi rivitalo, joissa on alkuperäisenä lämmitysmuotona kaukolämpö. As Oy Lauttasaaren Meritähdessä oli huomioitu vuosittaiset korkeat lämmityskustannukset. - Taloyhtiö halusi saada lämmitysenergian kustannuksia laskettua ja siitä syystä he halusivat selvittää energiatehokkaiden lämmitysjärjestelmien kannattavuutta, kertoo LVI-suunnittelija Timo Torvinen Talokeskukselta.

As_Oy_Meritahti
Kuvassa As Oy Meritähti Helsingin Lauttasaaressa

Timo Torvinen on ollut avainasemassa tekemässä laskelmia yhdessä Talokeskuksen sähkösuunnittelija Panu Peltomaan kanssa. Ensin he tutustuivat kohteeseen ja sen nykyiseen talotekniikkaan ja energiankulutuksiin. Tekemiensä havaintojen pohjalta he miettivät, mitä vaihtoehtoja he lähtevät ehdottamaan hankesuunnitelmaan neljälle eri vaihtoehdolle ja laatimaan niille elinkaarilaskelmia.

Kohteessa täytyi erityisesti huomioida iso tontti ja kaksikerroksinen autohalli, mikä yhdisti kaikkia taloja. Se tarkoitti sitä, ettei maalämmön energiakaivoja mahtunut poraamaan montaa. Asuntojen tekniikkaa päästiin katsomaan hallituksen jäsenten huoneistoissa, mutta muilta osin projekti ei varsinaisesti vaikuttanut asukkaiden arkeen. Jatkossa, kun urakka lähtee käyntiin, se näkyy osittaisina vesikatkoina eikä asuntojen sisälle tarvitse mennä.

Toteutussuunnitelmat tehtiin vuonna 2020, jonka jälkeen hanke kilpailutettiin. Yhtiö päätti käynnistää hankkeen kesällä 2021 poistoilman lämmöntalteenotosta ja maalämmöstä, joka asennetaan kaukolämmön rinnalle.

Yhtiössä ei lähdetty poistamaan kaukolämpöä kokonaan. Teknisesti se olisi ollut toteutettavissa, mutta se olisi vaatinut isompia sähkökattiloita ja investointi olisi ollut suurempi, joten katsottiin, ettei se ole realistinen vaihtoehto.

Elinkaarilaskelmissa on aina epävarmuustekijöitä. Kaukolämmön ja sähköenergian hinta voi muuttua eikä vuodet ole verrannollisia keskenään. Lisäksi todellinen energiankulutus vaihtelee aina, joten laskelmissa pitää käyttää tilastollisia keskiarvoja. Myös järjestelmän investointikustannus saattaa muuttua sen jälkeen, kun toteutussuunnitelmat on laadittu ja urakan kilpailutus suoritettu.

Tarkastelujen yhteydessä huomattiin, että kaukolämmön kulutus vähenee noin 95 % vuodessa ja vuosittainen lämmityskustannuksien säästö on noin 50 %

Lämpöpumppujärjestelmä on huomattavasti energiatehokkaampi kuin kaukolämpöjärjestelmä. Nykyisin se, millä talo lämpenee, on yksi pääasioita, mitä katsotaan asunnonvaihtoa suunniteltaessa. Maalämpö houkuttelee paljon enemmän, se on vihreämpää ja sen vuosittaisen energiakustannukset ovat alhaisemmat.

Taloyhtiön lämmitysjärjestelmän muutoksen takaisinmaksuun menee 12–14 vuotta. Vastikkeita ei tarvinnut nostaa ollenkaan, kun lämmityskustannuksien säästö kompensoi investointikustannukset.

Energiatehokkuuden parantamista edistävät hankkeet saavat usein vastustusta, vaikka ne olisivat kuinka järkeviä tahansa. Osakkaat eivät useinkaan osaa nähdä investoinnin takaisinmaksua, etenkään jos he eivät itse pääse siitä hyötymään. - On tärkeää panostaa infotilaisuuksiin, koska niissä sitä hyödyllistä tietoa tulee. Hyvälle hankesuunnitelman lopputulokselle on tärkeää, että taloyhtiö osaa tehdä oikean lämmitysjärjestelmän päätöksen, Torvinen painottaa.

Talokeskuksen Timo Torvisen mukaan erityisen vaikuttavaa projektissa on sen laajuus, eli miten isosta kiinteistöstä on kysymys ja miten laaja itse järjestelmästä tulee. Uutta tekniikkaa tulee olemaan paljon. – Opin projektista paljon lisää ja jokaisesta projektista tulee aina jotain uutta. Silti on jatkuvasti oltava varma siitä, mitä tekee, toteaa Torvinen.

Tutustu Talokeskuksen elinkaarilaskelmiin ja ota meihin yhteyttä.

Varmistetaan yhdessä taloyhtiöllesi paras, energiatehokkain ja kustannuksiltaan järkevin ratkaisu!