Esihenkilömme Talokeskuksella

Ota yhteyttä!

 

Yksi vahvuuksistamme on ihmisläheiset esihenkilömme, joiden kanssa työskentely koetaan henkilöstömme keskuudessa mukavana. Panostamme jatkuvasti esimiestyön kehittämiseen ja pidämme tärkeänä työntekijöihin luottamista sekä työntekijöiden onnistumisen mahdollistamista. Meillä esihenkilöt ovat sinua varten, jotta pystyt antamaan parhaasi. Voit tutustua osaan esihenkilöistämme tällä sivulla.”

 

Juha-Pekka Hakkarainen 

Toimin Jyväskylän toimipisteen aluepäällikkönä ja olen viihtynyt Talokeskuksessa jo lähemmäs 10 vuotta. Luonteeltani olen empaattinen ja vahvaluonteinen. Vapaa-ajalla viihdyn omaa taloa ja autoa kunnostaen sekä pyöräilen ja kuntosalilla käyden. Kiinnostuksen kohteisiini kuuluu lisäksi kaikenlainen tekniikka.

Esimiehenä vahvuuksiini kuuluu tiimiläisteni tasapuolinen kohtelu ja olen lojaali heitä kohtaan. Osaan myös myöntää omat virheeni ja tiedän mitä en osaa tehdä. Tästä syystä pystynkin luottamaan tiimiläisteni osaamiseen ja huomioida heidän näkökulmia.

Pidän tärkeänä jatkuvaa, avointa ja vastavuoroista keskustelua työntekijöitteni kanssa. Haluan myös antaa aktiivisesti sekä positiivista että tarvittaessa rakentavaa palautetta, jotta ilmapiiri pysyy avoimena. Osoitan arvostusta tiimiäni kohtaan myös järjestämällä mukavaa tekemistä yhdessä heidän haluamallaan tavalla.

Luotan työntekijöihini, eikä minulla ole tarvetta kytätä heidän tekemisiään. Pyrin jakamaan työt tasaisesti ja antamaan sopivissa määrin vastuuta.

Tilaa uutiskirje

Saat ajankohtaista tietoa rakentamisen asiantuntijapalveluista.

Klikkaa Ota yhteyttä! -painiketta

Täytä lomake tai lähetä tarjouspyyntösi sähköpostilla tarjoukset@talokeskus.fi

 

Ota yhteyttä!