/

Taloyhtiön hallituksen toimintaa ohjaavat vuosittaiset toiminnat: kustannusten seuraaminen, välttämättömät huoltotoimet ja erilaiset vuosikorjaukset. Näiden lisäksi hallituksen keskeinen tehtävä on ennakoida tulevia korjaushankkeita ja pohtia taloyhtiön tulevaisuutta. Suurin osa, yli 3.8 miljoonaa, suomalaisista asuu omistusasunnossa. Omistusasuntojen lisäksi yli 250 000 suomalaista omistaa sijoitusasuntoja. Varsin monella on siis hallussaan osakkeita taloyhtiöistä, joita Suomessa on noin 90 000. Näiden osakkeiden arvolla on merkittävä vaikutus omistajien talouteen. Siksi on erityisen tärkeää olla perillä asioista, joihin voi itse taloyhtiössä vaikuttaa. (more…)

/

Suomen Talokeskus Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty OTM Jonatan Rimon. Uudessa tehtävässään hän aloittaa viimeistään helmikuussa 2019. Rimon on aiemmin toiminut Peab -konsernin Suomen talous- ja lakiasioista vastaavana johtajana.

Talokeskuksen nykyinen toimitusjohtaja Jari Punkari on nimitetty Skaala IFN Oy:n toimitusjohtajaksi.

Rimon on toiminut Peabissa monipuolisissa tehtävissä. Hän on vastannut Suomen yhtiöiden taloudesta ja rahoituksesta. Operatiivisen johtamisen lisäksi hänellä on vahva kokemus strategiatyöstä, liiketoiminnan kehittämisestä ja kannattavuuden parantamisesta. Hänellä on myös kokemusta asiakaslähtöisestä asiantuntijapalveluiden johtamisesta ja kehittämisestä.

Lisätietoja:
hallituksen puheenjohtaja Harri Seppä, +358 400 494 484
toimitusjohtaja Jonatan Rimon, +358 50 460 6030