Karri Virtanen Suomen Talokeskus Oy:n toimitusjohtajaksi

Suomen Talokeskus Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on 19.12.2011 alkaen nimitetty Karri Virtanen (40). Hän on aiemmin työskennellyt tytäryhtiö Agenteq Solutions Oy:n toimitusjohtajana. Yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Jani Saarinen on irtisanoutunut omasta pyynnöstään.

- Olen hyvin tyytyväinen, että Karri Virtanen on päättänyt vastaanottaa hänelle tarjoamamme tehtävän. Virtasella on pitkä ja monipuolinen kokemus kiinteistöalalla toimimisesta. Nämä kokemukset ovat tarpeen viime vuosina laajentuneen Talokeskuksen rakenteen edelleen kehittämisessä ja uskon, että hän on oikea henkilö vastaanottamaan yhtiön tulevaisuuden haasteet, sanoo hallituksen puheenjohtaja Harri Seppä.

- On hienoa päästä mukaan toteuttamaan Talokeskuksen strategiaa. Uudessa tehtävässäni on hyvät lähtökohdat ja mukavasti haasteita kehittäessämme Talokeskusta yhä vahvemmaksi toimijaksi alalla. Olen aiemmassa tehtävässäni jo vuosien ajan saanut työskennellä Talokeskuksen henkilöstön kanssa ja uskon, että yhdessä tämän osaavan henkilökunnan kanssa saavutamme tavoitteemme, sanoo Karri Virtanen. - Talokeskuslaisten vahva ammattitaito, työn korkea laatu sekä laaja palvelukonsepti luovat yhtiön kehittymiselle hyvän perustan.

Suomen Talokeskus Oy on kiinteistöjen korjausrakentamiseen, ylläpitoon ja energianhallintaan sekä kiinteistöjen tiedonhallinnan ratkaisuihin erikoistunut insinööritoimisto, jonka toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Jyväskylässä, Lahdessa ja Tampereella. Talokeskuksen liikevaihto on noin 14 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä reilut 120. Kokonaan suomalaisessa omistuksessa olevaa yhtiö on perustettu vuonna 1923 ja se on ottanut tänä vuonna käyttöön markkinointinimen TALOKESKUS.


Suomen Talokeskus -konsernin muodostavat emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy ja kiinteistöalan tietojärjestelmiä ja tiedon hallinnan palveluita toimittava Agenteq Solutions Oy. Konserni oli vuonna 2010 Suomen 5. suurin kiinteistö- ja rakennusalan konsulttitoimisto.

Lisätietoja:
Suomen Talokeskus Oy, toimitusjohtaja Karri Virtanen 040 588 3508
www.talokeskus.fi

Julkaistu: 20.12.2011 10:08

Talokeskus Facebookissa

Facebook

Kuule ensimmäisenä avoimista työpaikoistamme!